Odottavan aika on pitkä
Elsan tiineys on siirtymässä viikolle nro 8 eli alkaa olla loppukirin aika. Tosin koiramamma itse ei enää loppukiriin osallistu, Elsa on siirtynyt nauttimaan kodin viileistä paikoista ja rauhallisesta menosta. Menneellä viikolla Elsaan kävi tutustumassa useampi pennusta kiinnostunut perhe - seuraavat viikot keskitytään rauhalliseen loppuodotukseen. Pentulaatikko on "matkalla jossain" mutta saapunee (toivottavasti) jo tällä viikolla. Tiineysröntgenin aika varattu ja synnytyksessä tarvittavien tarvikkeiden haaliminenkin jo hyvässä vaiheessa. Röntgenissä selviää, kuinka monta pentua lopulta onkaan tulossa.
Elsan käytöskin on muuttunut viime päivinä, sen lisäksi että se on selkeästi hidastanut vauhtiaan, se käy välillä myös tuijottelemassa ihmisiä kertoen, että olo alkaa olla vähän tukala.

Elsan vatsa on jo todella muhkea ja se on alkanut viettää aikaa mielellään hieman viileämmissä paikoissa. Kakluunia ei ole lähipäivinä lämmitetty, joten se hohkaa vähän viileää.