Ruokaa!!
Eilen pentujen elintilaa vihdoin laajennettiin ja ns. koirahuoneesta rajattiin puolet vapaaksi leikkitilaksi. Ensialkuun lattiat on kokonaan peitetty pissa-alustoilla ja papereilla, mutta toiveena on, että pennut pikkuhiljaa oppisivat tekemään ainakin suurimman osan tarpeistaan hamppukuivikkeilla varustettuihin erillisiin laatikoihin. Sisäsiisteysopetuksen eskari on siis aloitettu.

Eilen pentujen ruokailua seuratessa huomattiin, että osalle pennuista jäi vielä vähän nälkä vaikka olivat olleetkin maitobaarissa jo hyvän tovin, joten tänään aloitettiin sitten ruuan maistelu pehmeällä pentumoussella. Hyvin näytti maistuvan! Välillä siellä oli jalatkin ruokakupissa, kuten pissa-alustasta näkee. Kun ruoka loppui kupista, monella ruokailu jatkui omien jalkojen puhtaaksi nuolemisella :-) Muutaman päivän kuluttua tähän ruokailuun aletaan yhdistää pillikutsua, tarkoituksena ehdollistaa pennut siihen että kun pilli sanoo piip-piip, jotain tosi kivaa on luvassa, äkkiä paikalle!